Matkan varrelta osa 5

Hinnat ovat tosiaan tuhansissa ja IDR, 1€=16000

Päivä 11

Herätys soi kuudelta, mutta kyllä kukot osasivat herättää aikaisemmin. Kamat pakettiin ja aamiaiselle. Siinä istuttiin puoli kahdeksaan ja odoteltiin. Klo löi kahdeksan eikä autoa näkynyt. Hotellin työntekijä, joka auttanut meitä koko matkan ajan, sitten soitti ja sanottiin, että 8.30 tulee. Noh autoa ei taaskaan näkynyt ja soitto uudestaan. Puhuttiin viiden eri ihmisen kanssa, kuskin, myyjän, pääkonttorin ja ties minkä. Sitten sanottiin, että auto tulisi vasta yhdeltä. Noh eihän tämä käy, suomalaiseen tapaan korotin ääntäni ja siinä vaiheessa otin käskevän sävyn. Kun en minäkään niin hiljainen ole, korotus tuntuu indonesialaiselle huutamiselta. Taisi pelästyä, kun seuraavaksi puhelimet suljettiin toisesta päästä. Saatoin myös uhata tulevani paikan päälle vaatimaan palautusta. Pelottava tatuoitu suomalainen kovan äänen kanssa huutamaan. Eivät ehkä sitä halunneet, koska hetken päästä tuli soitto, että puoli kymmenen tullaan. Ja ihme kyllä auto ilmestyi 9.30 paikalle. Aika meni odottaessa nopeasti, kun höpöteltiin hotellin ihmisten kanssa ja polteltiin. Ihmettelivät, että otettiin asia niin rennosti, kun yleensä ihmiset alkavat panikoimaan, kun suunnitelmat eivät toimi. Noh eihän meillä kiire minnekään ollut, ei aikatauluja. Miksi stressata, kun ei se mihinkään vaikuta, kyllä kyyti saadaan muutakin kautta. Mutta matkaan päästiin ja kyyti vei meidät Matatamiin, jossa matkalaiset jaettiin autoihin, jotka kuljettivat lopullisiin paikkoihin ellei laivaa tarvinnut, niin kuin me. Mataramissa taas kuskit harjoittivat huijauskulttuuriaan, ensin väitettiin toiselle pariskunnalle, että Lembarin lähellä ei ole majoitusta tai ei sieltä skoottereita saa. Kumpaakin löytyy, mutta yritettiin muuta myydä. Noh tämä pariskunta tiesi paremmin, kun heillä oli ystävät siellä majoittumassa. Sitten alettiin vetämään narusta kahta nuorempaa tyttöä, ettei Sanuriin enää pääse, vaikka lautta kulkee. Pitäisi ottaa toinen kyyti, mikä on varmasti ylihinnoiteltu. Tämänlainen kusettaminen saa minut vihaamaan indonesialaisia ja taktiikkaa käytetään kaikessa hymyn keran. Kauppaa saa tehdä, mutta pitääkö valehdella korvansa punaisiksi. Teki mieli monta kertaa huutaa, vittuilla välillä saatoin, kerran suutuin ja haistatin paskat, mutta muuten olin vain kylmäkiskoinen paskanpuhujille. Sanotaan, että tämä kansa on todella ystävällistä, niin tottahan se on, mutta onko se todellista? Jos asiat olisivat paremmin ja ei tarvitsisi huijata myydäkseen, kaikki saisivat osansa, niin olisiko ystävällisyys enää niin isossa osassa? Kun kävimme kunnon liikkeissä, joissa hinnat olivat samoissa luokissa, kuin Suomessa, ei kukaan edes tervehtinyt. He saisivat palkkansa, vaikka emme ostaisi mitään. Paskat välittivät olostamme siellä, en tainnut hampaitakaan nähdä. Vallitsi suomalainen mentaliteetti "Vittu pitääks mun olla täällä, ku ulkona on hyvä sää. Vihaan duunia!". Mutta joo Mataramista kyyti vei meidät Bangsalin satamaan. Taas liput löytyvät pienestä toimistosta siitä läheltä mistä laivat lähtevät. Älä osta matkan varrelta! Laivat menevät päivän mitään hyvin Gileille ja lopettavat ennen pimeää eli noin viiden aikaan. Siinä hetki hengattiin, että laiva olisi tarpeeksi täynnä. Matka kesti 20min ja tapasimme suomalaisen sukelluksen opettajan, joka oli asunut Gili Airilla 1,5vuotta. Pitäisikö itsekin? Rinkat selässä etsimään majoitusta ja kyllähän heti huudeltiin bungaloweista ja sun muista. Halpa ja hyvä löydettiinkin, Gili Beach Inn, mutta vain yhdeksi yöksi ilman aamiaista, 150. Etsittiin samana päivänä koko viikolle uusi paikka. Vastaan tuli mukavan näköinen Ugem Villages, joka sijaitsi rannan vieressä keskellä kaikkea. Se näytti hyvälle, joten pienen tinkauksen jälkeen saatiin hinnaksi 250. Tämä sopi meille, löytyi riippumatto, vessa ilman kattoa, iso sänky siis kaikki tarvittava ja mereen pääsi sekunneissa. Ranta oli melkein samanlaista kaikkialla saaren ympärillä, että jos uimaan haluat niin vain sataman lähellä pääsee, muuten piti kävellä aika syvälle korallien seassa, snorklauseen täydellinen! Noh loppupäivän taas hengasimme, söimme ja joimme.

Päivät 12, 13, 14, 15, 16, 17 ja 18

Noh päivä 12 sitten raahasimme kamat upouuteen asuntoomme. Joku ohikävelijä sanoi, että paikka on hippikylä, ei haittaa. Päivät olivat aika samanlaisia, tutkimme saarta, vuokrasimme pyörät, söimme, snorklasimme, joimme, rentouduimme, uimme ja noh mitäs muuta sitä tekisikään. Ei valittamista! Huippu paikka tämä Gili Air. Teimme isomman snorklausretken kaikkien gilien ympäri, mutta sukeltamaan emme lähteneet. Suppausta piti koittaa, mutta sekin aika meni makoiluun. Sukeltamisreissu olisi maksanut 850 per pää, joten ei kauhian kallis. Hinta oli Manta Divelta. Luulin, että Air olisi hiljaisempi, mutta sieltähän löytyy kaikkea! Tämä olisi viimeinen etappi ennen Balin Kutaa ja lähtöä kotiin. Aika meni liian nopeasti ja nyt oikeasti mietin baarin perustamista sinne. Siellä ei kukaan stressanut, majoituksen työntekijä, en tiedä mikä hän oli, nukkui päivät riippumatossa, huuteli välillä, naureskeli, tyypit pelasivat myös sulkapalloa ja hengailivat. Saisinko samanlaisen työn kiitos! Noh 19.päivä saapuu lopulta, niin kuin kuolema eli satavarmasti. Perse...

Päivä 19, 20 ja 21

Takaisin Kutalle siis, olimme jo ostaneet matkan valmiiksi, joten aamusta vain laivaa odottamaan. Tällä kertaa pääsimme pikaveneen kyytiin, joka maksoi sen 250 per naama. Matkahan kesti odotettua pidempään, koska ongelmia kuljetuksessa. Vihdoin Kutalla ja majoitusta etsimään, valitsimme oikeastaan melkein ensimmäisen paikan minkä löysimme. Ronta Bungalows, jossa yö maksoi 190. Silti minä halusin yhdeksi yöksi vähän hienomman hotellin, koska hei viimeinen päivä! Joten seuraavana päivänä lähdimme tutkiskelemaan "parempia" paikkoja ja semmoinen löytyikin poppies lane 1 La Walon Bungalows, hintaa yöllä oli 390. Viimeisen päivän aamuna shoppailimme hetkisen ja sitten olikin aika suunnata koneeseen ja pois paratiisista. Kuljetus hoitui hotellin puolesta ja olikin hyvän hintainen vain 100. Olisimpa voinut jäädä ikuisesti...

Matkan varrelta osa 4

Hinnat ovat tosiaan tuhansissa ja IDR, 1€=16000

Päivä 8 + 9

Onneksemme hotelli on niin hyvin sijoitettu, että ympärillä on kolme moskeijaa. Muuten jää rukoussessiot viideltä aamulla väliin. Ja nyt saa oikein herätä kukonlaulun aikaan! Yksi aloittaa ja muut jatkavat, taitaa heilläkin olla omat rukoukset meneillään. Noh eipä tuo paljoa haittaa. Kuta on myös täynnä koiria, niitä on helvetisti. Käy sääliksi miten ihmiset välillä niitä kohtelevat, mutta tämä kulttuuri ei koiria kunnioita. Saman opettavat lapsilleen, näin kun yksi lapsi läppäsi koirusta, onneksi pöydässä istuvat ulkomaalaiset alkoivat läksyttämään ipanaa. Teki mieli läpsäistä! Jotkut koirukset saavat ihan hyvää huolenpito, kuten meidän hotellissamme, siellä se koirus eläilee ja saa ruokaa, vettä, tarvittavan. Hotellimme yksi omistajista onkin amerikkalainen surferidyydsi. Kutalla kuitenkin toimii järjestö, joka huolehtii koirien terveydestä ja yrittää vaikuttaa tähän ongelmaan. Tietenkin koiratkin kohtelevat toisiaan huonosti ja suuri ongelma onkin niiden väliset tappelut. Näimme yhden rannalla ollessamme, siinä ei armoa anneta. Mutta kuitenkin kummatkin päivät vietimme etsien täydellistä rantaa, ensin suuntasimme itään ja löysimme loistavan Ann Beachin läheltä. Kun menet sinne päin, älä mene Ann:lle vaan jätkä siitä ohi ja pysähdy paikkaan nimeltä Mirata house, jos oikein muista. Taitavat kutsua paikkaa Gerupuk rannaksi. Seuraavana päivänä suuntasimme länteen. Tie on mutkikas ja paljon mäkiä, minua ainakin vähän pelotti skootterin kyydissä. Yritimme löytää rannan, jota majoituksen työntekijä suositteli, mutta jäimmekin Mawun Beachille. Aallot ovat hulluja ja iskevät kovaa, kannattaa varoa. Se myllytys oli aivan liikaa ja meri vei meidän kihlasormuksetkin. Pitää ostaa uudet siis! Ja taas kumpanakin päivänä paljon ruoka, juomaa ja hengailua!

Päivä 10

Nyt jotain erilaista kehiin, joten suuntasimme vesiputouksilla. Matka pitää varata päivää ennen ja me otimme sen hotellista. Eli oma kuski ajaa paikan päälle ja odottaa, kun olette kiertäneet. Tämä maksoi meille 500 ja lisäksi pitää maksaa sisäänpääsy putouksille. Hinta riippuu siitä monta haluat nähdä, me valitsimme kaikki 5 ja se oli yhteensä 240. Ensimmäisiin kolmeen oli helppo päästä, mutta kahteen viimeiseen kömmimme viidakon läpi. Tietä ei ollut, vesiputkia löytyi, joki ja välillä saattoi olla tienomainen kulkuväylä, joka meni vain ylöspäin. Joten hitusen vaarallinen, hyvät kengät mukaan, jotka saavat kastua. Matka on vaikea ja liukas, pitäisi lopettaa rööki, huhhuh! Ihmeen kaupalla selvisimme ja oli upea reissu. Mutta maha huutaa RUOKAA! Autolla kestää ajaa noin tunti puoli sinne, ei siis mikään kauhian pitkä matka. Ruuhkasta riippuu paljon kestää. Ruuan jälkeen oli kyllä väsynyt, joten makailimme vain hotellilla ja hengasimme altaalla. Ehkä jonnekki lähelle syömään tällä kertaa, huomenna onkin jo lähtö eteenpäin. Palataan hetkeksi lippuun, jonka vahingossa ostimme Padang Baista. Joten näytimme sen hotellimme jätkälle, joka sitten soitti firmaan ja he lupasivat hakea meidät aamulla 7.30. Kaikki siis hyvin tähän asti, mutta kuinkas sitten kävikään?

Matkan varrelta osa 3

Hinnat ovat tosiaan tuhansissa ja IDR, 1€=16000

Päivä 6

Aamulla herätys klo 6, kyyti hakee seitsemältä hotellin liepeiltä. Koska hotellimme on maailman paras, he tekivät meille aamiaisen mukaan. Emme olisi muuten kerenneet syömään. Rinnat selkään ja menoksi. Kyydillämme kestikin puolisen tuntia enemmän kuin piti. En kyllä ihmettele, koska liikenne on hullua, HULLUA! Siitä mennään mistä päästään ja sännöt ovat suuntaa antavia, jos niitä on. Pikkubussilla siis Padang Baihin ja hitaalla laivalla Lembariin. Matka kestää mukavat 5h ja laivalta saa ostettua halvalla nuudeleita ja vettä. Kun pääsimme Padang Baihin meidät sysättiin tikettitoimistoon, en tiedä tekivätkö tahallaan meille sekavan ja kiireisen olon, koska kun pääsimme pois toimistosta pökerryksissä meillä oli kädessä yli hintainen lippu Kuta, Lombokista Gili Airille. Älysimme heti, että nyt on tehty suuri virhe ja vitutus teki nousuaan. Älkää IKINÄ sanoko minne menette seuraavaksi ja jos ei tarvitse astua toimistoon, pysykää kaukana! Satama on täynnä huijareita, jotka saattavat väittää ettei laiva mene tai että lippu pitää ostaa toimistosta. Kannattaa huudella vaikka, että lippu on jo. Liput ostetaan tikettikopperosta paikasta mistä laiva lähtee. Rohkeasti siis ohi vaan! Paljon myyjiä laivassa ennen lähtöä, osta jos haluat, mutta saa sitä samaa matkallakin. 5h jälkeen taas bussiin ja Kutalle. Taas majoituspaikan etsintää, mutta ensin bintangit, että jaksamme! Ensimmäinen kohtaaminen HELVETIN ärsyttävien lapsimyyjien kanssa, jotka tulevat häiritsemään ravintolaan ja myymään korujaan. Halvimmillaan yksi pyysi 3. Niitä on kaikkialla ja kyllä ovat rasittavia, mutta kannattaa olla mukava. Hetken kävelimme ja kyselimme majoitusta,niin joku sitä tulikin tarjoamaan. Pääsimme skoottereiden kyydissä paikkaan nimeltä Diyah Homestay. Aika simppeli, suihku ei toimi, vähän kaukana, koppero, ei peiliä, mutta hintaa 100 ja skootterin kanssa 150. Jos yksi yö ja heti etsimään uutta paikkaa lopuille päivillä. Helpompaa tutkia ilman rinkkoja. Skootterin kanssa hurjastelimme pitkin kaupunkia ja kyselimme majoitusten hintoja. Aamulla etsitään, mutta nyt syömään ja sitten lepäämään.

Päivä 7

Herätys, aamiainen ja skootterin selkään. Hetken kierreltyämme löysimme loistavan paikan, huikeilla näkymillä. Paikan nimi Kuta Bay café and restaurant. Huone oli ocean view ja saimme sovittu skootterin samaan hintaan. Joten huone maksoi 250. Sitten hakemaan kamat vanhasta paikasta, sieltäkin meidät kyyditettiin uuteen, tietenkin pientä maksua vastaan. Pienen kotiutumisen jälkeen tarvitsemme ruokaa! Koska aina voi syödä, mieluiten koko ajan. Pennut ovat kyllä ärsyttäviä rihkamakoruineen. Ruuan jälkeen skootterin selkään ja kiertelemään. Ennen Kutaa en ole ikinä ollut skootterin kyydissä, jännitti vähän, mutta sehän oli loistavaa! Ajamaan en uskaltautunut. Loppupäivän chillailimme rannalla ja söimme lisää, ehkä pari bintangia. Tätä se loma on! Olen myös paikallinen julkkis, koska joku halusi kuvan kanssani. Outo länsimaalainen tatuoitu nainen.

Matkan varrelta osa 2

Hinnat ovat tosiaan tuhansissa ja IDR, 1€=16000

Päivä 3

Tänään vaihdetaan uuteen majoituspaikkaan, joka on kalliimpi, mutta NIIN paljon parempi. Ei vanhassa valittamista, mutta uudessa on näkymät riisipelloille ja viidakkoon sekä loistava aamiainen, jonka saa listalta valita! Se oli myös vähän hienostohotellimainen, nimi Ala's Green Lagoon ja saimme sen hintaan 350 yöltä. Normaalisti paikka maksaa 400-500. Mutta ensin pitää päästä sinna ja matkaa majoitusten välillä on noin 1,5km. Vanhan paikan omistaja ei kauhian iloinen vaihdosta ollut, mutta ei meidän ongelma. Lagoon sijaitsee bisma kadulla, vähän piilossa, lähellä keskustaa. Kävellessä sinne piti pysähtyä kaksi kertaa, ensin vähän jääkahvia ja sitten hitusen ruokaa. Rinkat selässä ei aina jaksa vetää pitkää matkaa kerralla. Vihdoin pääsimme perille ja mitäs muutakaan sitä tekisi kuin menisi altaalle nauttimaan auringosta. Illalla sitten taas vähän ruokaa ja juomaa.

Päivä 4

Olin tosiaan napannut kunnon flunssan ennen lähtöä ja kaikki matkustaminen sai minutkin vihdoin kiinni. Aamiaisen jälkeen piti mennä upeaan huoneeseen lepäilemään. Suomesta sai mukaan antibiootit ja duactia, niin kyllä niillä pitäisi tämäkin pöpö tappaa. Mieheni kävi vielä hakemassa minulle vitamiinivettä, joka toikin tarvittua virkistystä. Biksut päälle, kirja messiin ja rentoutumaan altaalle. Loppupäivä meni samalla linjalla ripaus shoppailua, hitusen hengailua, aimo annos ruokaa ja sokerina päällä muutama bintangi.

Päivä 5

Viimeinen päivä Ubudissa pärähtää käyntiin. Pitää siis hankkia kyyti Lombokille ja pesettää pyykit. Onneksi kaikki hoituu hotellilla, niin ei tarvitse huolehtia! Hintakaan ei paha ole 250 per pää Lombokille ja pyykit 10 kilolta. Nähtävyyksien aika siis, suunnataan apimettälle! Sisäänpääsy on 30 henkilöltä ja jos haluat apinan päällesi, osta banaani. Onhan se hieno paikka ja yllätys sentään siellä on paljon apinoita, näkemisen arvoinen. Mettän jälkeen etsimme itsellemme taksin, jotta pääsisimme käymään Goa Gajah temppelillä. Paikkaa kutsutaan elefanttitemppeliksi, mutta ei siellä ronsuja ollut. ALL PRAISE GANESHA! Se oli temppeli ja joo, en ole niin hengellinen olento, että saisin jotain paikasta irti. Sisäänpääsy 15 ja siihen kuuluu sarong, koska paikassa pakollinen. Kun menet ostamaan lippua, kaikki kauppaavat sarongeja ja sanovat, että pakko ostaa sisälle päästäksesi, älkää uskoko. Taksin kanssa sovimme menopaluu hinnaksi 100, jotkut pyytävät paljon enemmän, mutta siitä vain tinkaamaan, takseja löytyy kaikkialta. Kannattaa aina pysyä omassa hinnassa ja jos siihen ei vastata kävele pois. Puhuimme kuskin kanssa, että sivettikissakahvia olisi hienoa maistaa ja hupsheijakkaa olimme sellaisella farmilla. Sisään ei ihme kyllä maksanut mitään, mitä tämä on? Sivettikissat olivat lukkojen takana nukkumassa ja tulikin hitusen kettutyttöfiilis päälle, teki mieli vapauttaa kaikki. RUN FREE MY FRIENDS! Tosiaan nyt sitä luwak kaffetta, se oli ainut mikä paikassa maksoi (50), kaikki muut laadut ilmaisia. Mietimme koko ajan, että mikä tämä huijaus on? Indonesia on opportunistien maa ja kaikesta pyydetään rahaa, mutta ei täällä. Ihme juttu! Sitten takaisin keskustaan. Lähellä on paljon nähtävää ja taksit eivät paljoa maksa, joten rohkeasti tinkaamaan! Mitä sitä nyt hyvää linjaa muuttamaan bintamgia ja ruokaa loppuilta. Oli siellä jotkin tatsamessutkin, kävimme pyörähtämässä. Illalla meillä oli yksi ongelma, nimittäin raha ja sitä ei jostain kumman syystä saanut nostettua kaikista pankkimaateista. Tunnin etsimme ja vihdoin löysimme, tämän juhlistamiseen kuuluu tietenkin bintang! Mieheni kyllä unohti korttinsa maattiin,joten minusta tuli matkan massikeisari. Hotelli kortti kiinni ja kaljaa koneeseen, ukkometso?

Omnomnomnom Bali

Hinnat ovat tosiaan tuhansissa ja IDR, 1€=16000.

Päivä 1

Kutalta en tosiaan muista paikkaa, pitää selvittää, kun takaisin pääsemme. Päätimme pitäytyä Indonesialaisessa ruuassa. Otimme bintangit, niissä hinta vaihtelee aika paljon riippuen paikasta, pieni maksaa 20-30 ja iso 30-40. Itse söin Näsi gorengin ja mieheni kana curryn. Vähän mautonta tosiaan ja hinta koko lystille 150. Tamarin pub/Inn tai jotain.

Päivä 2

Päivän lounaspaikka oli Fair Warung Bale ja siellä jatkoimme kana linjalla. Minulla oli kanaa, pähkinöitä, kasviksia paikallisessa kastikkeessa. Miehelläni oli jonkinlainen keitto tyyppinen vaihtoehto ja kumpaankin tuli tietenkin riisiä. Todella hyvä paikka ja osa tuotoista menee jonkinlaiseen terveydenhuolto hyväntekeväisyyteen. Juomana oli taas bintangit ja lopuksi kaffeet. Tämä lysti maksoi 240.

Illalla sitten törmäsimme paikkaan nimeltä Ibu Rai. Paikka näytti vähän hienommalta, mutta oli täynnä, pakko olla hyvä! Päädyin valitsemaan mojiton juomaksi ja mies meni bintangilla. Taisi unohtaa mojitoni, mutta odotus palkittiin, sillä varmaan paras mojito, mitä olen ikinä juonut. Minähän juon paljon mojitoja. Ruuaksi otin ankkaa currykastikkeessa ja mieheni otti kalavartaita. Todella maukasta ruokaa, ei voi muuta sanoa. Olihan paikka vähän hintavampi, mutta halpaa silti! Tänne törsäsinne 300.

Lopuksi drinksut LP loungessa. Mojito linjalle alettiin, niin siinä pitäydytään. Paljon erilaisia vaihtoehtoja drinksuissa ja jos haluaa niin shisha löytyy. Livemusaa, biljardipöydät, mukava hengailupaikka. Drinksuthan ovat Indonesiassa kalliimpia, koska tuontiviina, useimmiten pyörivät 50-85 välillä. Tänne meni 250.

Päivä 3

Paikan vaihdon yhteydessä kävimme nappaamassa pikaisen lounaan Warung River Viewssä, aivan upea miljöö ainakin ja halpa. Monet paikat Ubudissa ovat kalliimpia, koska mukaan pamahtaa vero ja palvelu, noin 15%. Tällä kertaa jaoimme sipulirenkaat ja beef rendangin. Hyvää oli ja päälle oluset, hintaa tuli 150.

Illalla sitten ruokapaikkana toimi Kafe Benute, jossa oli aivan taivaallista ruokaa. Valitsin grillatut katkaravut, tomaattinen ja hitusen tulinen kastike ja täydellisesti paistetut ravut. Mitä muuta tarvitsee. Mieheni nappasi curryn ja sekin oli oikein makoisaa. Mukavan oloinen paikka istua, suosittelen. Koska joimme enemmän kuin yhdet, rahaa meni 370.

Vielä lopuksi drinksuille Mingleen, happy hour on aika näppärä homma, 2 juomaa yhden hinnalla. Arakiin tehty mojito erittäin hyvää!

Päivä 4

Mitäs tänään syötäisiin? Shoppailua jälkeen poikkesimme sivukujille etsimään ruokapaikkaa ja löysimmekin hyvän! Warung Makan Bu Rus, loistavaa perus indonesialaista ruokaa ja hauska omistaja. Ei tarvinnut ekstraakaan maksaa. Kannattaa kuitenkin pysyä tutuissa nasi ja mie gorengissa, satayssa, curryissa ja nuudelisopissa. Hinnat ovatkin alhaiset ja kolme annosta plus vesi maksoi 85. Suosittelen!

Iltaa varten metsästimme warungin taas vähän kauempaa, mutta se olikin hienostomainen. Murnis Warung, josta sai alkuun täydellisiä kala satay vartaita, muuten ruoka oli hyvää. Tosiaan vähän kalliimpi paikka. Rahaa paloi 400, tähän kuului 4 pientä kaljaa, yksi alku ja kaksi pää.

Päivä 5

Pitkän turistikierroksen jälkeen pysähdyimme matkalla olevaan warungiin. Agung Trisna Warung, aika keskinkertaista, halpaa tosin. En menisi uudestaan, vaikka maksoikin vain 80.

Illalla päätimme, että nyt mennään hyvään ja halpaan, joten Warung Makan Bu Rus uudestaan. Kala satayt hyvää, mutta ei yhtä hyvää kuin Murnisissa. Grillattu kana ja perinteinen ns. unohdettu ruoka, eh. Bintangitkin otimme, halpaa silti, 200.

Siinä oli sitten Balin kierros, seuraavat ruuat tulevat Lombokin puolelta!

Ibu Rai, Kafe Benute ja Fair Warung Bale parhaimmistoa! Mojitoille sitten LP loungeen! Kannattaa myös käydä Warung Makan Bu Russa.

Matkan varrelta

Hiphei! Tässä on keretty lomailla Balilla ja vaihdettu Lombokin puolelle. Mutta tässä ensin juttua mitä ollaan keretty tehdä eli oikeastaan syöty ja hengailtu.

Päivä 1

Päästiin vihdoin Kutalle kauhean lentorupeaman jälkeen ja taksia metsästämään. Kentällä kaikki huutelee ja seuraa. Muutenkin väsynyt, kipeänä ja todella vittuuntunut olo. Sitten pitää alkaa tehdä kauppaa taksista. Ensimmäinen kosketus tähän ns. huijauskulttuuriin, opportunistien maa. Hinnat yhtä kalliit kuin Suomessa, olisi pitänyt lähteä ehkä vielä kauemmaksi kentältä. Noh saatiin täksi, joka maksoi 175000 IDR, 1€ on noin 16000 IDR. Hotellilla kaikilla ei ollutkaan tarpeeksi vaihtorahaa, niin maksoikin 185000 IDR, siinä vaiheessa enää jaksanut, olisi pitänyt vain antaa 150000 ja kävellä pois. Majoituksena meillä toimi Secret Garden Inn, joka maksoi yöltä 250000, tosiaan kahdelta henkilöltä. Kamat sinne ja pikasuihku, sitten syömään. Majoitus sijaitsi tosin ihan keskustassa, poppies lane 1. Ruokapaikkaan nimeä en muista, mutta ei se nyt niin ihmeellinen ollut, että pitäisi muistaa, aika mautonta, mutta kana satay vartaat pähkinäkastikkeella todella hyviä. Tämän jälkeen ostimme aurinkolasit ja slpärit, tinkiminen kannattaa ja pitää pysyä omassa hinnassaan. Pois käveleminen saattaa auttaa ja olen sen puolella, koska lähellä on miljoona samanlaista paikkaa. Vettä ja kämpille, lennot vielä painavat.

Päivä 2

Heräsin itse aika aikaisin ja mieheni olisi vielä tunnin siinä. Aamiainenhan kuului hintaan ja oli hyvin täyttävä. Suuntasimme vielä ulos etsimään kyytiä Ubudiin ja sekin löytyi ihan nurkan takaa. Täällä huomattiin heti ensimmäisenä iltana, että melkein kaikki arvostavat, ainakin pitävät, tatuoinneista ja saimme omistamme paljon kommentteja. Käppäilimme vielä hetken, mutta piti suunnata hotellille, koska kyytimme oli saapumassa. Auto oli vanha pakun tyylinen kyhelmä, jonne mahtui se 9 ihmistä. Tästä ilosta maksoimme yhteensä 160, nyt käytän lyhennettä summista, koska kestää kirjoittaa, joten kaikki ovat tuhatta. Ubudiin saapuessa aloimme etsiä ruokapaikkaa, niin tulihan heti joku huutelemaan majoituksesta, joten menimme katsomaan paikan läpi ja se vaikutti meille tarpeeksi hyvältä. Paikan nimi oli Savira Guest House ja maksoi yöltä 225. Taas kamppeet pois ja syömään. Katsoimme netistä osviittaa minne menisimme ja päädyimme warung tyyppiseen ratkaisuun. Paikka oli todella miellyttävä ja ruoka erittäin hyvää! Jatkoimme vielä majoituksen etsintää, koska halusimme hyvän näkymän, jotta voisi katsella maisemia ja juoda bintangia. Muutaman paikan jälkeen löysimme täydellisen, mutta vähän hintahtavan, päädyimme kuitenkin siihen. Takaisin majoitukseen ja hetkeksi altaaseen vilvoittelemaan. Oleilun jälkeen suuntasimme taas syömään ja taas hyvä ruokapaikka, ei täällä pahaa ruokaa voi edes olla. Ja parhaimmat mojitot ikinä! Ehkä vielä yhdet drinksut eli paikkaa etsimään, pysähdyimme yhden baarin eteen, jossa soikin livemusa, sinne siis! Vähän lisää mojitoa ja hengailua. Päivä on ollut pitkä, pakko mennä siis koisimaan! Huomenna majoituksen vaihto.

Jatkuu seuraavassa osassa. Teen vielä listan kaikista ravintoloista ja hinnoista.

Vihdoin Balilla!

Lähdettiin klo 8.10 Helsingistä Amsterdamiin, jossa lento oli 9.05. Aikaa siellä oli 4h, joten etsimme halvan paikan syödä jotain ja kas kummaa menimme mäkkäriin, ah mitä gourmeeta. Hongkongin lento pärähti käyntiin 13.10 ja se oli pitkä! 11h koneessa ja kaiken lisäksi olin kuumeessa, joten kyllä odotin tätä matkaa innolla! En ole ennen nähnyt niin isoa konetta ja kaikilla oli omat telkut, joista löytyi uusimpia leffoja. Kuulokkeet päähän ja katsomaan. Lentoon kuului lounas ja aamiainen ja pakko sanoa, että ihmeen hyvää.

Hongkongissa klo 7.05 paikallista aikaa ja taas hengailuaikaa 3h. Mietimme, että menisimme loungeen istuskelemaan ja lepäilemään, mutta kiersimmekin kenttää. Halpaa tupakkaa ainakin ja nyt taas kauheana röökikeuhkona ostin topan, maksoi 25€. Balin lento lähtikin sitten vähän myöhässä, alkuperäinen aika oli 10.15. En ole varma monelta sitten olimme ilmassa, koska nukahdin heti koneessa. Järkyttävä väsymys ja nälkä. Onneksi koneessa sai taas ruokaa, jeij! Balilla sitten 15.30. Jouduimme jonottamaan kentällä koko ajan. Piti tarkistaa miljoona asiaa. Vihdoin ulos kentältä ja klo oli jotain viisi. Noh taksiin ja hotellille. Paikkana toimi Secret Garden Inn, joka sijaitsee poppies lane 1.

Nopea suihku ja syömään.

Uutta leimaa

Hain uuden tatuoinnin ja se on UPEA! Sen teki Mikko Below Zerosta, Tampereella. Tatuointi on Derek Hessin taideteos ja olen pitkään halunnut sen ihooni. Hess on lempitaiteilijani ja teokset ovat hyvin erilaisia, osa kantaaottavia ja nautin hänen tyylistään.

Anna virtojen viedä

Koska olemme uusi tiimi, tarvitsemme tiimille aikaa luoda yhteishenki ja luottamus. Olemme kylläkin lyhyessä ajassa tiimiytyneet loistavasti ja jo nyt vedämme vankalla yhteistyöllä eteenpäin. Mutta kuitenkin ensimmäisinä viikkoina varasimme mökin Virroilta valmiiksi, jonne pääsisisimme viettämään laatuaikaa yhdessä ja vetämään mökkipajaa. Mökkipajan agendaksi muodostui oppimissopimusten käynti. 

Oppimissopimuksissa käydään läpi omaa taustaa ja elämää, kysymyksinä "Missä olen ollut?", "Missä olen nyt?", "Mitä haluan saavuttaa?", "Miten teen sen?" ja "Mistä tiedän olevani perillä?". Kysymykset antoivat osviittaa siihen mitä kirjoittaa. Tekstit antavat mahdollisuuden avartaa omaa itseään ja maailmaansa. Itsellänihän on ongelma tässä, koska en vielä pysty puhumaan omasta menneisyydestäni, koska tunteiden näyttäminen puolitutuille ei ole asia jota haluan tehdä. Monet sanovat, että minusta ei saa kunnolla otetta ja ymmärrän sen, koska pidän ihmiset tietyllä etäisyydellä. Muuten olen aika sosiaalinen ja iloinen persoona, muutaman vuoden taistelun jälkeen pystyn olemaan avoimempi ja luomaan kestäviä ystävyyssuhteita. Tällä kertaa taidan pysyä ammatillisessa puolessa, joten keskityn koulutukseen ja työhöni. 

Suunnittelimme mökkiä varten kaiken tarvittavan, kuten ruuat ja kuljetukset. Ja eihän tässä kauhiasti alkoholia juoda, kun me menemme tekemään töitä! (Ja vitut) 22.9 tiistai aamusta ei puuttunut jännitystä, kun kuulimme, että varaamaamme mökkiin oli murtauduttu ja siellä ei pystynyt yöpymään. Sitten tiimiläiseni heitti paniikkinapin päälle ja alkoi soittelemaan uutta paikkaa. Onneksi semmoinen löytyi ja huhhuh saimme loistavan diilin, isompi mökki, jossa uima-allas ja poreamme samaan hintaan. Itsehän olin täysin tietämätön, koska olin salilla ja vasta sen jälkeen katsoin tulleita viestejä. Aamun vaikeuksista huolimatta kuusi autoa pärähti käyntiin eri lokaatioista. Yksi auto teki reissun kauppaan ja osti kaikille illallistarvikkeet. 

Kaikki pääsivät paikalle viimeistään kolmen aikaan, joten pystyimme aloittamaan mökkipajan. Mielestäni mökkipajan tarkoitus on luoda rennompi ilmapiiri, jotta tuntisimme olomme turvalliseksi, kun puhumme henkilökohtaisista asioista. Kävimme aina kaksi kertomusta läpi ja pidimme tauon. Olimme sopineet ajaksi 25min, mutta puhuminen venyi helposti tuntiinkin. Minulle on ahdistavaa, kun muut pystyvät kertomaan itsestään niin helposti, mutta toisaalta on mukava kuulla muiden tarinoita. Monta kertaa teki mieli sanoa jotain, mutta oma muurini vielä estää sen. Pystyn samaan kuin muutkin, kun päästän irti kaikesta turhasta. Vedimme oppimissopimuksia pitkälle iltaan. Kun päätimme lopettaa, kaikki juoksivat jääkaapille hakemaan olutta, siideriä, viiniä tai viinaa, mikä nyt ikinä kutkuttaakin. Ilta jatkui hetken niitä näitä puhellen ja sivistyneesti nauttien.

Olimme sopineet aloituksen klo 9 ja viimeiset kömpivät luolistaan varttia vaille. Pääsimme aloittamaan uuden satsin kertomuksia. Vaikka olemme erilaisia ja kaikilla on omat ongelmansa joista on pitänyt selvitä, niin teksteistä löysimme paljon samanlaisuuksia. Päämäärät kohtaavat sekä useimmat tuntevat olevansa nyt oikeassa paikassa. Oppimissopimukset jatkuivat taas pitkälle ja aikaa menikin yhteensä 17 tuntia. Vaikka mitään erikoisempaa ei tarvinnut tehdä kuin olla läsnä ja kuunnella, tämä oli erittäin raskas haaste minulle. Ensinnäkin monta tuntia ilman tekemistä ei sovi kiireiselle luonteelle, äänekäs persoonallisuus hiljaa nämä tunnit ja ei kommunikointia ulkomaailman kanssa. Sanotaan, että onnistuin aika hyvin. 

Mökkipaja onnistui mielestäni hyvin, eikä kukaan uponnut alkoholin sotkuiseen maailmaan ensimmäisenä iltana. Kunnioitimme toistemme puheenvuoroa ja annoimme tilaa. Olisin itse voinut tehdä enemmän, mutta kiireinen työnarkomaani luonteeni tuli vähän tielle. Keskustelu tekstien jälkeen oli vähäistä, mutta johtuiko tämä niiden henkilökohtaisesta luonteesta. Väsymys näkyi seuraavana aamuna, joten nukkumaan olisi voinut aikaisemmin mennä. Silti seuraava päivä sujui ongelmitta. Mökkipajat ovat oiva keino tuoda ihmiset yhteen ja luoda ryhmähenkeä. Varmasti pidämme uuden mökkipajan. 

Matka Portimaoon

Klo on 1.30 yöllä ja bussi pärähtää käyntiin, matka kohti portugalia alkaa. Meitä lähti Tampereelta kuuden hengen joukkio ja olimme Helsinki-Vantaa lentokentällä 3.50. Kaikki matkalaiset olivat silmin nähden väsyneitä ja lentokin oli myöhässä. Lennon piti nousta ilmaan 5.40, mutta tämä tapahtuikin vasta 6.30. Kerkesimme tutkia lentokenttää, juoda kahvit sekä ottaa matkaskumpat. Vihdoin ilmassa, silmät kiinni ja unta palloon hetkinen. Lensimme TAP:lla, saimme lennon ajaksi viltit ja ruokaakin oli tarjolla, aika hyvä palvelu!

Vihdoin perillä 10.30, Portugalin aikaa. Lensimme Lissaboniin ja matkaa on vielä jäljellä. Suuntaamme Portimaoon, jossa ystäväni perheellä sijaitsee asunto, se on meidän kotimme 8pv. Nappasimme jotain nopeaa syötävää kentältä ja sitten taksilla bussiasemalle. Lissabonista Portimaoon on noin 280km ja matka kestää bussilla 3h 30min. Yhteensä 12h matkustamista, puoliksi torkkumista ja järkyttävä väsymys. Klo 14.30 vihdoin oikeassa kaupungissa, mutta pääseminen kämpille vaikeutui. Lähdimme etsimään taksia väärästä suunnasta ja kävelimme kilometrin keskustaan kaikkien matkatavaroiden kanssa. Lämpöä oli se 30 astetta, joten ihan hitusen kuuma mustassa varustuksessa. Joten pysähdyimme juomaan huurteiset, kävimme kaupassa ja saimme taksin, jolla suuntasimme Club Do Vau 2. Paikka oli vähän yli 2km keskustasta, jonka sitten kävelimme monta kertaa. Lähdimme heti syömään ja nälissämme, emme valinneet oikein hyvää paikkaa, Bistro Italiano.

Toisena päivänä kävimme kaupassa ja hengasimme rannalla. Teimme lounaan itse kämpillä ja illalla suuntasimme syömään keskustaan päin. Kokeilimme uutta ravintolaa nimeltä Cafe del Mar, mutta koimme karvaan pettymyksen. Söin pippuripihin, jossa liha oli mennyt hitusen kypsän puolelle ja ui kastikkeessa. Lisänä ateriaan oli surkean näköisiä ranskalaisia. Alkuruokana oli oletettavasti pakasteesta otettuja sipulirenkaita. Ihan ok. Poikkesimme myös drinkeille pariin irkkubaariin, ensimmäinen oli The Irish Rover Bar and Grill ja toinen Ireland's Eye. Roverissa oli erittäin halvat ja hyvät drinkit ja Ireland's Eyessa oli todella hyvä trubaduuri ja magnersia. Varasimme pöydän erittäin suositusta ravintolasta seuraavalle illalle.

Kolmas päivä pamahtaa käyntiin ja se oli laiska. Kävimme kävelyllä ja tutkimassa paikkoja, emmekä oikeastaan tehnyt mitään ihmeellistä. Tämän päivän ruoka valinta oli onnistunut, koska menimme ystävälleni tuttuun ravintolaan. Kävimme paikassa nimeltä Pizzeria La Dolce Vitaan. Paikka oli loistavin tähän mennessä, hyvää pizzaa, paljon sangriaa ja minttusuklaa jäätelöä! Tietenkin varasimme paikkaan uudestaan pöydän perjantaille ja sitten jatkoimme drinksuille.

Neljäntenä päivänä kävimme taas kaupassa ja pelailimme päivän kämpillä. Sain tosiaan myös ajella vanhalla kaaralla. 

Viides päivä oli pyhitetty vesipuistolle, jossa menikin koko päivä. Illalla emme jaksaneet mennä yhtään minnekään, joten olimme vain kämpillä ja teimme pizzaa. 

Perjantai! Kuudes päivä siis ja suuntasimme shoppailemaan. Löysin paljon ostettavaa ja osa piti jättää ihan kaupoille. Ja koska suomalainen juomakulttuuri melkein pakottaa perjantaisin menemään ulos, joten päätimme illalla suunnata bilettämään. Taas syömään Dolce Vitaan, koska aivan ihana paikka. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat matkustelemassa Portimaossa. Syömisen jälkeen drinksuille ja drinksuille ja drinksuille jaaaaaa.. Klo on neljä. 

Lauantaina tietenkin heräsimme kauheaan väsymykseen ja päivä menikin sen selättämisessä. Illalla kuitenkin kokosimme itsemme ja suuntasimme syömään. Kävelimme aina yhden ravintolan ohi, All Beef ja nyt päädyimme sisälle syömään. Ja voi luoja, miten olemme mennet tämän paika ohi. Ruoka oli suorastaan taivaallista, elämäni parhainta lihaa. Varasimme pöydän seuraavalle päivälle tietenkin. 

Sunnuntaina kävimme vielä rentoutumassa rannalla, myöskin illalla viinin kera. Sitten syömähän taas All Beefiin. Ruoka taas yllätti täysin! AIvan upeaa!

Viimeinen päivä ja loppusiivousta vaille valmis lähtemään. Matkustamista edessä 12h, HUHHUH! 

Yrityksen projekti

Proakatemian yhteisöön tuli ilmoitus mahdollisuudesta perustaa kahvio, joten nappasimme projektin nopeasti omalle  yrityksellemme. Viikonloppuna 12.9-13.9 Kuowi oy järjesti tapahtuman Lielahden Hiedanrannassa. Hiedanranta on suureksi osaksi teollisuusaluetta ja nyt annettiin yleisölle mahdollisuus tutustua alueeseen. Haluttiin tietenkin tarjota mahdollisuus ostaa purtavaakin alueelta, joten sunnuntaiksi saimme perustaa kartanolle pop up -kahvilan. Tähän projektiin meitä osallistui yrityksestämme 8 henkeä.  http://valiaikainenhiedanranta.fi/

Etenimme aika nopealla aikataululla, koska pääsimme suunnittelemaan vasta tiistaina 8.9. Saimme päätettyä tarjottavat, mitkä olivat kahvi/tee, makkara, karkkia, pullaa, sämpylöitä, mokkapaloja, pillimehuja ja limsaa/vichyä. Suunnitelmissa päätimme myös kauppaan menon ja teimme listan ostettavista sekä sovimme vuorot kahvion pitämiseen, 4 aamussa ja 4 illassa. Valitettavasti emme päässeet tutkimaan paikkaa, mikä loppujen lopuksi puri meitä, näin suoraan sanottuna, perseeseen. Torstaina 10.9 suuntasimme tukkuun, on ihmeellistä, että jotkut tavarat ovat tukussa kalliimpia kuin kaupassa. Joten muutama raaka-aine jäikin ostamatta, tarjoushaukkoina löysimme tarvittavat tuotteet halvalla ja päätimme, että ne haetaan lauantaina. Makkarat ostimme Tampereen Lihajalosteelta ja saimme kaupan päälle grillin käyttöömme. Varauduimme n. 250 henkeen.

Suunnitelmat jäivät enemmän puolitiehen, koska menimme "sokeina" paikkaan ja onneksi saamattomuus tai laiskuus ei saanut meitä valtaansa. Pohjakassan hankkiminen jäi lauantaille, joten se tuotti hiukkasen ongelmia, mutta ei mahdottoman paljon. Lauantaina pidimme karkkipajan, jossa teimme karkkipussit valmiiksi ja mokkapaloihin pohjat. Siihen meni noin 2h ja onnistuin myös pajan jälkeen tiputtamaan varpailleni pellin. Vastoinkäymisistä huolimatta meillä oli nyt suureksi osaksi kaikki tarvittavat.

Sunnuntaina vielä jouduimme hakemaan jääsalaattia, tarjoiluastiat, kahville termospannun, vedenkeittimen, makkarat ja kuitit. Hommaa oli vielä paljon tehtävänä, hiedanrannassa olimme kymmenen aikaan. Valitettavasti lauantaina kartanolla oli ollut tapahtuma, jonka jäljet näkyivät sunnuntaina. Edellisen päivän tapahtuman järjestäjät tulivat siivoamaan kymmenen aikaan, joten emme päässeet aloittamaan omia järjestelyitämme ennen klo 10.45. Olimme suunnitelleet, että meillä olisi 1h 30min aikaa ja se puolittui. Huomasimme myös, että meiltä puuttui pieniä asioita, kuten ottimet, patalaput, kertakäyttölusikat jne. Kiire oli todella kova, laitoimme leivät paistumaan, kahvin keittymään, pullat valmiiksi ja teimme mokkapaloille kuorrutuksen. Sillä aikaa pojat laittoivat ulkopuolella kahviota kuntoon. Klo 11.25 alkoi tulla kiire, veimme kaiken valmiin tavaran kahvion pöydälle ja siirsimme sen oviaukkoon valmiiksi. Portit avautuivat klo 11.30 ja sisään tulvi väkeä. Puolivalmiiseen kahvioomme syntyi heti pitkä jono. Opastetut kävelyt alkoivat klo 12.00, joten kaikki halusivat juoda kahvia ja syödä makkaraa ennen sitä. Myynti jatkui vilkkaana koko aamun klo 14 asti ja huomasimme, että tuotteemme hupenivat. Osa joutuinkin lähtemään kauppaan hakemaan lisää tarvikkeita. Huono puoli oli se, että meiltä löytyi vain yksi termospannu kahville ja keittiö oli toisella puolella seinää. Yksi joutui seisomaan kassalla, eikä päässyt siitä yhtään minnekään, kun jokin loppui kesken joutui soittamaan keittiölle, että tuokaa lisää. Jos olisi ollut toinen termospannu, niin kahvin täyttäminen olisi käynyt hujauksessa, nyt se oli vain sähläystä. Eikä juokseminen ees taas tai soitteleminen ollut ideaalista. Positiivinen ongelma olikin, että asiakkaita riitti. Olisimme varmasti myyneet enemmänkin, jos kaikki olisi ollut valmista heti alkuunsa. Myös tarkemmalla suunnittelulla olisi järjestelyt sujuneet sutjakkaammin. Aamun ruuhkasta viimeistään huomasi, että olisimme tarvinneet enemmän ihmisiä aamuun. Mutta kaikesta huolimatta selvisimme ja saimme kaiken valmiiksi, teimme myös hyvän myynnin. Tällainen pieni projekti oli täydellinen alkuun!

Proakatemian alku

Mikä se Proakatemia nyt on? Se on opiskelumuoto, jossa ei hengailla luennoilla ja päntätä kokeisiin. Siellä perustetaan tiimeissä yritys, jota sitten vedetään projektien muodossa eteenpäin. Pääsemme siis opiskelemaan yrittäjyyttä käytännössä, turvaverkon kera. Sinne haetan ensimmäisen vuoden aikana ja aloitetaan kun toinen lukuvuosi alkaisi. Itse aloitin TAMK:ssa restonomipuolella 2014, hain akatemiaan tammikuussa 2015 ja aloitin syksyllä 24.8.20

Nyt olemme vetäneet yrityksemme kaupparekisteriin, täyttäneet lomakkeita, hankkineet tilin ja saaneet muutaman projektin. Joten vauhdikkaasti alkuun. Tiimissämme on 17 jäsentä ja kaikille on jotain annettavaa. Yhteistyö on sujunut VIELÄ ongelmitta ja tulemme mallikkaasti toimeen. Saimme vihdoin y-tunnuksen ja nimelle vahvistuksen, olemme siis Projektitoimisto Efekti Osk. Kyllä teemme oikeasti rahaa, ei emme mene turhille luennoille ja toimimme pääasiassa yrityksen kesken. Valmentajan kanssa yhteistä aikaa vietetään pajoissa, joita on kaksi kertaa viikossa, ainoat pakolliset kerrat "koulussa". Saamme itse päättää seminaarit joille osallistumme ja kirjat, jotka luemme. Tenttejä ei tosiaan ole, joten osaaminen on omasta itsestään kiinni. 

Ensimmäiseksi projektiksi nappasimme talkkaripalvelut itse Proakatemian tiloissa. Pidämme huolta yleisestä siisteydestä ja siitä, että postit ovat haettu, kahviossa on tarvikkeita ja kirjat palautettu. Onhan meillä vielä ekstratoimintaakin tarjolla. Toinen projekti olikin kahvion perustaminen, josta sitten lisää toisessa tekstissä. Kolmantena löytyykin asiakasbookkausta, mutta siitäkin myöhemmin tarkempi kuvaus. 

Mitä mieltä olen akatemiasta? Olen ollut innoissani siitä asti, kun kuulin pääsystä akatemiaan. Ensin vähän jännitti tiimin puolesta, mutta sekin oli ihan turhaa. Itseäni olin hiukan yrittänyt hillitä, koska satun olemaan liian äänekäs ja otan ohjat tiukasti käsiini. Halusin vähän aloittaa taka-alalta ja kuunnella muitakin, melkein onnistuin. Mutta alusta asti olen huomannut kuinka oikeassa paikassa olen. Enää ei ätsytä herätä aikaisten, koska teemme töitä itseämme varten. Itse suuntauksen puolella TAMK:ssa oli paljon turhaa ja monet asiat olivat minulle jo tuttuja, mutta poissa ei oikein saanut olla. Ensimmäisenä vuotena en saanut paljoakaan irti, mutta nyt olen jo oppinut enemmän kolmen viikon aikana. En myöskään pitänyt koulutuksen antamista tiukoista raameista. 

Suosittelen kaikille lämpimästi Proakatemiaa, jotka haluavat luoda kontakteja ja oppia uutta. Ei tarvitse haluta olla yrittäjä tai tietää mitä haluaa tehdä, akatemian aika kuitenkin näyttää sinulle oman suuntasi.  

Kävin syömässä

Kustaa III, Tampere

Saimme ystävien kanssa alennuskupongit Kustaaseen, kaksi samaa annosta yhden hinnalla. Joten nyt oli aika syödä jotain kallista, päädyimme pitkän mietinnän jälkeen Kustaan Pippuripihviin. 

"Pippuroitua naudan ulkofileetä 200g, pippurikastiketta, Kunkun kasviksia ja yrttilohkoperunoita."

Tilasimme ensin juomat, joiden tulossa kestikin ikuisuus, vaikka paikka ei ollut edess puolillaan. Noh kun saimme juomat, oli ruuan vuoro ja halusin omani mediumina. Pihvin kypsyys heittelee ihmeen paljon ravintoloiden välillä ja itse kokkina en ole vielä maailman varmin pihvin paistaja itsekään. Pitää aina kokeilla ja katsoa miltä pihvi näyttää oikeassa lämpötilassa. Taas kesti ikuisuus, ihmettelin suuresti tätä, mutta tarjoilija oli harjoittelija ja näköjään unohti erittäin montakin asiaa, kuten veden, ketsupin ja tilaamamme dipin. Ei se haitannut, mutta taas niiden tuominen pöytään ei näköjään ollut helppoa, kun dippikin päätyi etemme 10-15min ruuan saapumisesta. Olisiko apu tarpeen?

Kuitenkin itse ruokaan, pihvi oli täydellinen medium, ei todellakaan valittamista siitä. Se oli erittäin maukas, juuri täydellinen määrä suolaa ja pippuria. Kastike oli kermaista ja minulle tarpeeksi pippurista, silti tuli vähän teollinen sivumaku, mutta en tiedä käytetäänkö paikan kastikkeisiin puolivalmisteita. Kastike oli tarpeeksi pippurinen minulle, mutta joillekin, jotka haluan todella pippurista, kuten mieheni, en usko että tämä riittää. Perunoissa olivat mausteet kohdallaan ja en edes tarvinnut dippiä, koska kastike toimi siinäkin. Perunat olivat erittäin tummia, mikä saisi varmasti monet epäilemään. Itse pidän kunnolla paahtuneista perunoista, kuten pekonissakin pitää olla kunnon pinta. Ne eivät maistuneet palaneilta ollenkaan, hitusen hhmm.. ryhdikkäiltä. Kasviksina löytyi vihreitä papuja, kiinankaalia ja kirsikkatomaatteja, ihan hyvä yhdistelmä, en nähnyt mitään erikoista niissä. Mutta kokonaisuudeltaan todella hyvä, pihvin täydellisyys on minulle ainakin tärkeintä. Eikä tällä kertaa voinut olla parempaa hinta-laatusuhdetta. 

Menisinkö siis uudestaan? Varmasti menen, mutta mieluummin valitsen paikan, joka on enemmän mieleiseni. Kustaa on minulle ihan ok paikka. Hyvää ruokaa, mutta toiset vain menevät edelle. Tämä on enemmänkin mielipide asia. Plus olen kauhea siipifriikki!

Asiaa lapsista

Monet suhteessa ja naimisiin menossa olevat ovat varmasti joutuneet kuuntelemaan kysymyksiä lapsista, ollaanko hankkimassa, millon ja olisiko aika. Itse olen aika paljon säästynyt tältä, mutta aina silloin tällöin näitä tulee. Itse en halua ikinä lapsia ja tämän olen tiennyt 15-vuotiaasta asti, se ei ole ehkä. Vaikka kuinka yrittäisin asiaa selittää utelijoille, niin väitetään vastaan, että "kun se on oma", "oot vielä liian nuori tietämään". Laittaa pään kiehumaan, miksi ihmiset ei voi ymmärtää, ettei joku halua lapsia. Onko joku pakko aina työntää omaa propagandaansa kaikkien nieluun. 

En haluaisi häihinkään lapsia, mutta siltä ei voi välttyä, joten hyväksyn asia. Olen päättänyt, jos häissämme ihmiset tulevat puhumaan lapsista, pyörittelen silmiäni ja kävelen pois. En yksinkertaisesti enää jaksa puolustella valintaani, joka ei kuulu kenellekään muulle. Mieheni kuitenkin tietää ja ymmärtää, että lapset eivät ole mahdollisuus tässä suhteessa. Ja kyllä, jos vahinko käy, olen valmis tekemään abortin. 

Joitakin ihmisiä ei ole tehty kasvattamaan lapsia tai edes saamaan. Jos saisin lapsen, en pystyisi elämään itseni tai mukulan kanssa. Tämä on minun valintana ja olisi erittäin mukavaa, jos muu maailma osaisi kunnioittaa sitä. Mutta ihmiset eivät ymmärrä eroavaisia mielipiteitä tai tuntemuksia ja naistenhan on pakko saada lapsia. Onko se muka elämäntarkoitus? En halua tuhlata elämääni toiseen ihmiseen, vaan haluan jakaa elämäni mieheni kanssa. Haluan matkustaa, mennä mieleni mukaan ja tuhlata rahani itseeni ja mieheeni. Meillä on kaksi kissaa ja se on tarpeeksi lapsia minulle. Ehkä hankimme koirankin joskus. Lapset eivät tuo minulle onnellisuutta, eivätkä kuulu tähän maailmaan eli minun maailmaani. Hyvät niille, jotka haluat kirkuvia rääpäleitä. Raskaana kyllä saisi syödä mitä vaan :D.

Oikeuta itsesi kokemusten kautta

Uutisissa kuohuttanut teksti nuorista, jotka eivät kelpuuttaneet edes 14€ tuntipalkkaa, nosti minunkin tunteeni uusiin stratosfääreihin. Työnantaja halusi luoda kokemattomalle, juuri koulusta päässeelle pohjan työuran aloittamista varten. Tällaisesta mahdollisuudesta olisin itse tehnyt nuorempana ja vieläkin mitä vain. Yleensä vaaditaan kaikenlaista vakuutusta omasta osaamisestaan, on kortteja, passeja ja järjetön määrä työtunteja, jotta voidaan palkata henkilö 10€ tuntipalkalla. Varsinkin sosiaalisessa mediassa valitetaan juurikin tästä asiasta, miten vaikea on saada töitä, kun samanlaisia hakijoita on muutama kertaa tuhat. Nyt sen vaikutus näkyy yritysmaailmassakin. Työnantajat ovat viisastuneet ja haluavat sijoittaa työntekijään, kouluttavat tekijän ja muokkaavat hänestä yritykselle varman voimavaran. Vaikka yritykset ovat heränneet, se ei tarkoita, että työtä hakevat nuoret olisivat vielä nousseetkaan. Kirjoituksessa mainittiin pari henkilöä, joista toinen, oletettavasti juuri heränneenä, vastasi puhelimeen, mutta loppujen lopuksi vastaus oli hämmentynyt tekstiviesti ”Häh?”, kun taas toinen vaati 22€/h.

Aloitin urani 12 vuotiaana kömpimällä läpi mansikkapeltoja ja viikkaamalla kylpytakkeja. Palkkaa maksettiin joko työn mukaan tai 8€/h, mikä oli iso raha pienelle ihmiselle. Opin siitä miten paljon pitää työtä tehdä saadakseen omansa ja se ei tule helpolla. Kaikenlaisia hanttihommia on tullut tehtyä ja palkka noussut vuosien varrella vain muutaman euron. Onhan se tietenkin osaksi ammatinvalinta kysymyskin, sillä löysin itseni ruuan parista eli kokkina olen. Työhakemuksia on lähetetty varmasti 100kpl ja useasta ei saa edes vastausta. Palkastahan ei saa puhua, mutta tällä hetkellä palkkani on 11,43€/h. Yhden kerran olen tehnyt paremmin tuottoa itselleni, mutta sekin pääkaupunkiseudun suunnalla.

En pysty käsittämään miten kenelläkään on varaa kieltäytyä työstä tai olla välinpitämätön tarjouksia vastaan. Miten itseoikeutettu pitää olla vaatiakseen nolla kokemuksella palkkaa, jota kokenutkaan harvoin saa? Eivätkö nuoret osaa enää arvostaa työtä? Työantajalta vaaditaan paljon, ei pitkiä työpäiviä, mieluiten istuessa, pitkät ruokatunnit, vähän töitä, ja kauheasti palkkaa. os näitä vaatimuksia ei täytetä, niin onpa huono yritys ja valitukset jatkuvat täältä ikuisuuteen. Kun nämä itseoikeutetut nuoret luovat uusia vaatimuksia, niin ahkerammat vievät kaiken edestä ja sitten mietitään mikä meni yhteiskunnassa vikaan, kun sosiaalietuudet elättävät suurta osaa väestöstä. Elämme hemmotellussa maailmassa, jossa kaikki kulkeutuu niin helposti, jolloin asioiden arvostaminen hiipuu vähitellen unholaan. Kaikkien mahdollisuudet ovat vähissä, kun kilpailu kovenee ammattilaisten joukossa. Sohvalla istuminen ja viimeisen oljenkorren odottaminen tuo hallaa vain itselle. Tartu jokaiseen mahdollisuuteen tuli se suhteiden kautta tai kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Loppujen lopuksi vain harvat ja valitut tekevät työtä, jota rakastavat ja he ovat uhranneetkin sen eteen paljon. Itse teen töitä elääkseni. Pienestä asti taistelleena ja töitä tehneenä olen saapunut pisteeseen, jossa en edes saa niin paljoa palkkaa, kuin kirjoituksessa mainittavasta työstä olisi saanut. Takana yhteensä viisi vuotta kokemusta ja unelma, että ehkä edes joskus minunkin eteen tulisi samanlainen mahdollisuus. Vaikka kukkasilla tanssiminen on ihanaa, jonkun elämä siinä talloutuu.