Uutisissa kuohuttanut teksti nuorista, jotka eivät
kelpuuttaneet edes 14€ tuntipalkkaa, nosti minunkin tunteeni uusiin stratosfääreihin.
Työnantaja halusi luoda kokemattomalle, juuri koulusta päässeelle pohjan
työuran aloittamista varten. Tällaisesta mahdollisuudesta olisin itse tehnyt
nuorempana ja vieläkin mitä vain. Yleensä vaaditaan kaikenlaista vakuutusta
omasta osaamisestaan, on kortteja, passeja ja järjetön määrä työtunteja, jotta
voidaan palkata henkilö 10€ tuntipalkalla. Varsinkin sosiaalisessa mediassa
valitetaan juurikin tästä asiasta, miten vaikea on saada töitä, kun samanlaisia
hakijoita on muutama kertaa tuhat. Nyt sen vaikutus näkyy yritysmaailmassakin.
Työnantajat ovat viisastuneet ja haluavat sijoittaa työntekijään, kouluttavat
tekijän ja muokkaavat hänestä yritykselle varman voimavaran. Vaikka yritykset
ovat heränneet, se ei tarkoita, että työtä hakevat nuoret olisivat vielä
nousseetkaan. Kirjoituksessa mainittiin pari henkilöä, joista toinen, oletettavasti juuri heränneenä, vastasi puhelimeen, mutta loppujen lopuksi vastaus oli hämmentynyt tekstiviesti ”Häh?”, kun taas toinen vaati 22€/h.
Aloitin urani 12 vuotiaana kömpimällä läpi
mansikkapeltoja ja viikkaamalla kylpytakkeja. Palkkaa maksettiin joko työn
mukaan tai 8€/h, mikä oli iso raha pienelle ihmiselle. Opin siitä miten
paljon pitää työtä tehdä saadakseen omansa ja se ei tule helpolla. Kaikenlaisia
hanttihommia on tullut tehtyä ja palkka noussut vuosien varrella vain muutaman
euron. Onhan se tietenkin osaksi ammatinvalinta kysymyskin, sillä löysin itseni ruuan parista eli kokkina olen. Työhakemuksia on lähetetty varmasti 100kpl ja useasta ei
saa edes vastausta. Palkastahan ei saa puhua, mutta tällä hetkellä palkkani on
11,43€/h. Yhden kerran olen tehnyt paremmin tuottoa itselleni, mutta sekin
pääkaupunkiseudun suunnalla.
En pysty käsittämään miten kenelläkään on varaa kieltäytyä
työstä tai olla välinpitämätön tarjouksia vastaan. Miten itseoikeutettu pitää
olla vaatiakseen nolla kokemuksella palkkaa, jota kokenutkaan harvoin saa? Eivätkö
nuoret osaa enää arvostaa työtä? Työantajalta vaaditaan paljon, ei pitkiä
työpäiviä, mieluiten istuessa, pitkät ruokatunnit, vähän töitä, ja kauheasti
palkkaa. os näitä vaatimuksia ei täytetä, niin onpa huono yritys ja
valitukset jatkuvat täältä ikuisuuteen. Kun nämä itseoikeutetut nuoret luovat
uusia vaatimuksia, niin ahkerammat vievät kaiken edestä ja sitten mietitään
mikä meni yhteiskunnassa vikaan, kun sosiaalietuudet elättävät suurta osaa
väestöstä. Elämme hemmotellussa maailmassa, jossa kaikki kulkeutuu niin
helposti, jolloin asioiden arvostaminen hiipuu vähitellen unholaan. Kaikkien
mahdollisuudet ovat vähissä, kun kilpailu kovenee ammattilaisten joukossa.
Sohvalla istuminen ja viimeisen oljenkorren odottaminen tuo hallaa vain
itselle. Tartu jokaiseen mahdollisuuteen tuli se suhteiden kautta tai kuin
salama kirkkaalta taivaalta.
Loppujen lopuksi vain harvat ja valitut tekevät työtä,
jota rakastavat ja he ovat uhranneetkin sen eteen paljon. Itse teen töitä
elääkseni. Pienestä asti taistelleena ja töitä tehneenä olen saapunut
pisteeseen, jossa en edes saa niin paljoa palkkaa, kuin kirjoituksessa mainittavasta
työstä olisi saanut. Takana yhteensä viisi vuotta kokemusta ja unelma, että
ehkä edes joskus minunkin eteen tulisi samanlainen mahdollisuus. Vaikka
kukkasilla tanssiminen on ihanaa, jonkun elämä siinä talloutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti