Asiaa lapsista

Monet suhteessa ja naimisiin menossa olevat ovat varmasti joutuneet kuuntelemaan kysymyksiä lapsista, ollaanko hankkimassa, millon ja olisiko aika. Itse olen aika paljon säästynyt tältä, mutta aina silloin tällöin näitä tulee. Itse en halua ikinä lapsia ja tämän olen tiennyt 15-vuotiaasta asti, se ei ole ehkä. Vaikka kuinka yrittäisin asiaa selittää utelijoille, niin väitetään vastaan, että "kun se on oma", "oot vielä liian nuori tietämään". Laittaa pään kiehumaan, miksi ihmiset ei voi ymmärtää, ettei joku halua lapsia. Onko joku pakko aina työntää omaa propagandaansa kaikkien nieluun. 

En haluaisi häihinkään lapsia, mutta siltä ei voi välttyä, joten hyväksyn asia. Olen päättänyt, jos häissämme ihmiset tulevat puhumaan lapsista, pyörittelen silmiäni ja kävelen pois. En yksinkertaisesti enää jaksa puolustella valintaani, joka ei kuulu kenellekään muulle. Mieheni kuitenkin tietää ja ymmärtää, että lapset eivät ole mahdollisuus tässä suhteessa. Ja kyllä, jos vahinko käy, olen valmis tekemään abortin. 

Joitakin ihmisiä ei ole tehty kasvattamaan lapsia tai edes saamaan. Jos saisin lapsen, en pystyisi elämään itseni tai mukulan kanssa. Tämä on minun valintana ja olisi erittäin mukavaa, jos muu maailma osaisi kunnioittaa sitä. Mutta ihmiset eivät ymmärrä eroavaisia mielipiteitä tai tuntemuksia ja naistenhan on pakko saada lapsia. Onko se muka elämäntarkoitus? En halua tuhlata elämääni toiseen ihmiseen, vaan haluan jakaa elämäni mieheni kanssa. Haluan matkustaa, mennä mieleni mukaan ja tuhlata rahani itseeni ja mieheeni. Meillä on kaksi kissaa ja se on tarpeeksi lapsia minulle. Ehkä hankimme koirankin joskus. Lapset eivät tuo minulle onnellisuutta, eivätkä kuulu tähän maailmaan eli minun maailmaani. Hyvät niille, jotka haluat kirkuvia rääpäleitä. Raskaana kyllä saisi syödä mitä vaan :D.

Oikeuta itsesi kokemusten kautta

Uutisissa kuohuttanut teksti nuorista, jotka eivät kelpuuttaneet edes 14€ tuntipalkkaa, nosti minunkin tunteeni uusiin stratosfääreihin. Työnantaja halusi luoda kokemattomalle, juuri koulusta päässeelle pohjan työuran aloittamista varten. Tällaisesta mahdollisuudesta olisin itse tehnyt nuorempana ja vieläkin mitä vain. Yleensä vaaditaan kaikenlaista vakuutusta omasta osaamisestaan, on kortteja, passeja ja järjetön määrä työtunteja, jotta voidaan palkata henkilö 10€ tuntipalkalla. Varsinkin sosiaalisessa mediassa valitetaan juurikin tästä asiasta, miten vaikea on saada töitä, kun samanlaisia hakijoita on muutama kertaa tuhat. Nyt sen vaikutus näkyy yritysmaailmassakin. Työnantajat ovat viisastuneet ja haluavat sijoittaa työntekijään, kouluttavat tekijän ja muokkaavat hänestä yritykselle varman voimavaran. Vaikka yritykset ovat heränneet, se ei tarkoita, että työtä hakevat nuoret olisivat vielä nousseetkaan. Kirjoituksessa mainittiin pari henkilöä, joista toinen, oletettavasti juuri heränneenä, vastasi puhelimeen, mutta loppujen lopuksi vastaus oli hämmentynyt tekstiviesti ”Häh?”, kun taas toinen vaati 22€/h.

Aloitin urani 12 vuotiaana kömpimällä läpi mansikkapeltoja ja viikkaamalla kylpytakkeja. Palkkaa maksettiin joko työn mukaan tai 8€/h, mikä oli iso raha pienelle ihmiselle. Opin siitä miten paljon pitää työtä tehdä saadakseen omansa ja se ei tule helpolla. Kaikenlaisia hanttihommia on tullut tehtyä ja palkka noussut vuosien varrella vain muutaman euron. Onhan se tietenkin osaksi ammatinvalinta kysymyskin, sillä löysin itseni ruuan parista eli kokkina olen. Työhakemuksia on lähetetty varmasti 100kpl ja useasta ei saa edes vastausta. Palkastahan ei saa puhua, mutta tällä hetkellä palkkani on 11,43€/h. Yhden kerran olen tehnyt paremmin tuottoa itselleni, mutta sekin pääkaupunkiseudun suunnalla.

En pysty käsittämään miten kenelläkään on varaa kieltäytyä työstä tai olla välinpitämätön tarjouksia vastaan. Miten itseoikeutettu pitää olla vaatiakseen nolla kokemuksella palkkaa, jota kokenutkaan harvoin saa? Eivätkö nuoret osaa enää arvostaa työtä? Työantajalta vaaditaan paljon, ei pitkiä työpäiviä, mieluiten istuessa, pitkät ruokatunnit, vähän töitä, ja kauheasti palkkaa. os näitä vaatimuksia ei täytetä, niin onpa huono yritys ja valitukset jatkuvat täältä ikuisuuteen. Kun nämä itseoikeutetut nuoret luovat uusia vaatimuksia, niin ahkerammat vievät kaiken edestä ja sitten mietitään mikä meni yhteiskunnassa vikaan, kun sosiaalietuudet elättävät suurta osaa väestöstä. Elämme hemmotellussa maailmassa, jossa kaikki kulkeutuu niin helposti, jolloin asioiden arvostaminen hiipuu vähitellen unholaan. Kaikkien mahdollisuudet ovat vähissä, kun kilpailu kovenee ammattilaisten joukossa. Sohvalla istuminen ja viimeisen oljenkorren odottaminen tuo hallaa vain itselle. Tartu jokaiseen mahdollisuuteen tuli se suhteiden kautta tai kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Loppujen lopuksi vain harvat ja valitut tekevät työtä, jota rakastavat ja he ovat uhranneetkin sen eteen paljon. Itse teen töitä elääkseni. Pienestä asti taistelleena ja töitä tehneenä olen saapunut pisteeseen, jossa en edes saa niin paljoa palkkaa, kuin kirjoituksessa mainittavasta työstä olisi saanut. Takana yhteensä viisi vuotta kokemusta ja unelma, että ehkä edes joskus minunkin eteen tulisi samanlainen mahdollisuus. Vaikka kukkasilla tanssiminen on ihanaa, jonkun elämä siinä talloutuu.